🤩 Iloiset valtuustoterveiset 21.11. kokouksesta!
Enpä muista niin muikeana kotiutuneeni valtuuston kokouksesta kuin eilen. Kokoustimme historiallisen kokouksen, kun päätösasioina oli kaksi kutkuttavaa pykälää: luonnonsuojelualueiden perustaminen sekä kaupunginjohtajan valinta.
Päätimme hakea sekä Haarajoen jokivarsilehdon, Isokydön purolaakson lehdon sekä Vanhankylänniemen jalopuulehdon luonnonsuojelualueiksi.
Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Ville Mustonen piti asiasta ryhmäpuheenvuoron, jossa toi esiin ryhmämme ilahtuneisuuden päätösesityksestä. Puheenvuorossaan Ville muistutti meitä kaikkia siitä, että suojellessamme luontoa, suojelemme myös itseämme. Kyseiset alueet ovat jo yleiskaavaprosessissa esiin nousseiden luontoarvojensa johdosta osoitettu luonnonsuojelukohteiksi, joten nämä olivat niin sanotusti itsestäänselviä suojelukohteita. Ryhmämme kannustaa tutkimaan lisää suojeltavia luontoalueita kompaktissa kaupungissamme.
Sitten illan kliimaksiin, eli kaupunginjohtajan valintaan.
Kaupunginjohtajan rekrytointia on tehty syyskuun alusta lähtien. Viimemetreille kärkihakijanelikkoon tiensä selvittivät Jorma Haapanen, Iiris Laukkanen, Hannele Mikkanen sekä Antti Peltola. Kärkinelikko oli käynyt läpi haastattelut, henkilöarvioinnit, valtuustopaneelin sekä vielä valtuustoryhmien neljä puolituntista grilliä. Upea suoritus kaikilta ja ryhmämme vilpitön arvostus kaikkia hakijoita kohtaan!
Valtuuston toinen varapuheenjohtaja, vihreiden Hanna Graeffe piti asiasta ryhmäpuheenvuoromme. Siinä hän toi esiin ne seikat, jotka olivat meille kaupunginjohtajan valintapäätöstä tehdessämme keskeisiä. Että hän:
* sitoutuu kaupungin uuteen strategiaan
* tuntee tarpeeksi hyvin uuden kaupungin keskeiset toimialat ja talouden
* kykenee johtamaan kestävästi kehittyvää kaupunkia
* kykenee rakentamaan yhteistä visiota
* omaa hyvät vuorovaikutustaidot: ei pelkästään puhu vaan myös kuuntelee ja hakee toiminnassaan dialogisuutta
* osaa viestiä sanomaansa kansantajuisesti ja vakuuttavasti
* on luotettava, sinnikäs ja rohkea
* toimii sillanrakentajana
Ryhmämme oli valintapäätöksen osalta täysin yksimielinen. Asetuimme avoimesti kannattamaan uudeksi kaupunginjohtajaksi Iiris Laukkasta, joka suureksi iloksemme tuli valittua virkaan heti ensimmäisen kierroksen jälkeen. Äänet jakautuivat Laukkanen 26, Peltola 18, Haapanen 6 ja Mikkanen 1.
Iiris on voittanut luottamuksemme toimiessaan kaupunkimme hallintojohtajana sekä vt. kaupunginjohtajana. Iiris edustaa kaikkia niitä nykyjohtajalle asetettavia vaatimuksia, joilla on meille erityistä merkitystä. Hän on tavoitteellinen, lempeä, turvallinen, laaja-alainen, fiksu, harkitsevainen, rohkea sekä sinnikäs ongelmanratkaisija, jolla on aivan poikkeuksellinen kyky synnyttää ympärilleen erinomaista yhteistyötä. Hän on valo, joka mahdollistaa muiden loistamisen.
Onnea vielä kerran Iiris Laukkanen ja koko Järvenpää! Tästä tulee hyvä.
Iloisin terveisin,
Tiia Lintula
Valtuutettu, kh:n varajäsen
Talous- ja rahoitusjaoston jäsen