Järvenpään Vihreät kuntavaaliehdokkaat 2021

Taru Deniz
Taru Deniz

Kasvatustieteiden kandidaatti

Varhaiskasvatuksen opettaja

Olen 30-vuotias varhaiskasvatuksen opettaja ja 1-vuotiaan äiti. Harrastuksiani ovat jooga, käsityöt, kirjojen lukeminen ja luonnossa liikkuminen.
Luonteeni on avoin, sosiaalinen ja herkkä. Mielipiteitteni taustalla vaikuttaa huoli ilmaston sekä lasten hyvinvoinnin puolesta.

Isokytö

Ari Enqvist
Ari Enqvist

KM, erityisluokanopettaja

JOPO-opettaja

Olen 53-vuotias erityisluokanopettaja. Olen työskennellyt pitkään opetusalalla. Minulla on hyvät tiedot ja näkemystä opetus- ja kasvatusalan sekä kehittämiseen että hyvien käytäntöjen vaalimiseen. Oman musiikkiharrastuksen myötä myös kulttuurin vaaliminen on lähellä sydäntäni.

Kartanon seura / sähköalue

Stanley Festus
Stanley Festus

Tradenomi Tietojenkäsittely

Konsultti

Laadukas arki – hyvinvointi

Järvenpää

Hanna Graeffe
Hanna Graeffe

FM

Kieltenopettaja

Olen 51-vuotias yläkoulun opettaja, kahden nuoren aikuisen äiti ja järvenpääläinen vuodesta 1976. Nyt eka kausi valtuustoa takana. Kaupunginhallituksen jäsen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja. Ykkösaltto lauluyhtye Lumen Valossa. Neulon, luen, leivon hapanjuurileipää. Olen utelias ja elämänmyönteinen.

Loutti

Jere Haavisto
Jere Haavisto

Tradenomi (AMK)

Jatkuvuuden ja häiriöhallinnan asiantuntija

Olen luonteeltani rauhallinen, faktoja rakastava ja analyyttinen. Minulla ei ole ehdottomia mielipiteitä, vaan olen aina valmis keskustelemaan sekä muokkaamaan käsitystäni, mikäli asiat ovat hyvin perusteltuja. Uskon siihen, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Katso lisää nettisivuiltani!

Pöytäalho

www.jerehaavisto.net

Mari Joenpelto
Mari Joenpelto

Sairaanhoitaja AMK

Sairaanhoitaja

Järvenpääläistynyt 32-vuotias perheenäiti, jolle toimiva ja huoleton lapsiperhearki, oikea-aikaiset ja yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut ja ympäristön kunnioittaminen ovat keskeisiä asioita tällä hetkellä elämässä. Toimintaani ja ajatteluani ohjaavat yhdenvertaisuus ja tasa-arvo.

Isokytö

Riikka Juuma
Riikka Juuma

Yhteiskuntatieteiden maisteri

Kehittämispäällikkö

Tulin viime vaaleissa ensikertalaisena valituksi ensimmäiselle varasijalle ja viime keväästä alkaen olen muutosten myötä ollut varsinainen kaupunginvaltuutettu. Minulla on kaksi päiväkoti- ja alakouluikäistä lasta, joten tunnen erityisen läheisesti lapsiperhe-elämää ja asioita, jotka tässä elämäntilanteessa ovat tärkeitä. Haluan jatkossakin vaikuttaa siihen, että lasten ääni kuuluisi päätöksenteossa, joka vaikuttaa heidän elämäänsä.

Kyrölä

https://riikkajuuma.wordpress.com/

Satu Karjalainen
Satu Karjalainen

Diplomi-insinööri (Ympäristötekniikka)

Energia- ja ympäristöasiantuntija

Olen aktiivinen perheenäiti ja kestävän rakentamisen asiantuntija, jonka ajattelua ohjaavat ratkaisukeskeisyys, tarpeenmukaisuus sekä taito hahmottaa kokonaisuuksia. Mielestäni hyviä päätöksiä tehdään yhteistyössä ja toisten näkökulmia kuunnellen, mutta realistisuutta ja rajaehtoja unohtamatta.

Satumetsä

www.satukarjalainen.wordpress.com

Riikka Karhu
Riikka Karhu

Tradenomi (yamk)

Kehityspäällikkö

Olen alunperin kotoisin Oulusta ja erinäisten mutkien kautta asettunut Järvenpäähän. Perheeseeni kuuluu aviomies, kaksi lasta ja leopardigekko. Olen koulutukselta IT-tradenomi (yamk) ja teen työkseni tietoturvapalveluiden tuotekehitystä. Tästä syystä ihmisten digitaalinen osaaminen ja yhdenvertaisuus on itselleni tärkeä asia. Vapaa-ajalla harrastan kestävyysjuoksua.

Kinnari

Riitta Keinänen-Korpela
Riitta Keinänen-Korpela

Luokanopettaja KM

Luokanopettaja, eläkkeellä

Olen 61v. eläkkeellä oleva perheellinen luokanopettaja. Koulutus sekä lasten ja nuorten hyvinvointi ovat minulle sydämen asioita. Vapaa-aikaani kuuluvat opettajasijaisuuksien lisäksi lukeminen, lenkkeily ja harrastajateatteritoiminta. Olen iloinen, luova, innostava, empaattinen, helposti lähestyttävä ja joskus jääräpäinen.

Kinnari

Laura-Maria Korpela
Laura-Maria Korpela

International Tourism Management

Koulunkäynninohjaaja

Olen Laura, Päijät-Hämeestä lähtenyt maalaistyttö joka lähti maailmalle avartamaan elämäkatsomustaan. Kuuden vuoden ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen palasin Suomeen, syynä oli koti-ikävä. Minulle on tärkeintä vakaan onnellisen elämän rakentaminen. Asiat, joita haluaisin parantaa ovat lasten- ja nuorten koulutus, vanhusten hyvinvointi, työttömyyden vähentäminen ja ympäristöystävälliset elintavat.

Kinnari

Katri Kuusikallio
Katri Kuusikallio

Teologian maisteri

Toiminnanjohtaja, pappi

Rakkaudesta Järvenpäähän – järjen ja sydämen päätöksiä. Välitän heikoimmista ja rakastan luontoa. Olen rohkea ja luotettava, asioihin perehtyvä dialogiosaaja, vahvasti järvenpääläinen – verkostoitunut kansainvälisesti, kaupunginvaltuutettu ja hyvinvointilautakunnan jäsen. Onnellisesti naimisissa, kaksi aikuista lasta.

Keskusta (aiemmin Nummekylä ja Jamppa)

Kirsi Lahtinen
Kirsi Lahtinen

Lähihoitaja, hammashoitaja , ravintolakokki

Hammashoitaja

Hammashoitaja , lähihoitaja , ent.ravintolakokki. Puolison taksiyrityksessä 16 vuotta ennen taksilain uudistusta erinäisissä tehtävissä.
Nykyään työyhteisön kehittäjä , työilmapiiriasiat lähellä omaa sydäntä.
Olen käytettävissä järjestö- ja puoluetoimiin koko sydämestäni eläkeikääni asti .

Loutti

Niilas Lindblad
Niilas Lindblad

Tradenomi

Yrittäjä / Järjestelmäasiantuntija

Kaakkolalainen ohjelmistoalan yrittäjä ja perheenisä. Satunnainen kesälampuri ja innokas Tuusulanjärvenkiertäjä, niin pyöräillen kuin veneellä. Ensi kertaa ehdolla kunnallisvaaleissa, toiveena olla mukana kehittämässä tulevaisuuden vihreää Järvenpäätä.

Kaakkola

Tiia Lintula
Tiia Lintula

TK

Yrittäjä, valtuuston 2. vpj

Olen energinen, analyyttinen ja idearikas ihminen, joka on loputtoman kiinnostunut ymmärtämään miten luonto, ihmiset, kaupungit, talous ja maailma toimivat. Vapaa-aikani kuluu poikani ja koirani kanssa touhutessa, luonnossa liikkuen, lukemisen äärellä, eri tavoin vihertäen sekä pianonsoittoa treenaten.

Tanhuniitty

https://www.tiialintula.fi

Toni Majola
Toni Majola

Lisätietoja ehdokkaasta tulossa pian

Ville Mustonen
Ville Mustonen

Kasvatustieteiden kandidaatti (Helsingin yliopisto) sekä teatteri-ilmaisun ohjaaja (Metropolia AMK)

Luokanopettaja ja teatterialan freelancer

#Oikeudenmukaisuus. Minulla on suuri tarve toimia ihmisten äänitorvena, huolehtia ihmisten välisestä yhdenvertaisuudesta, sekä kasvattaa ja opettaa. Olen asunut Järvenpäässä 31 vuotta. Minulla on kaksi alakouluikäistä lasta. Olen teatterialan ammattilainen. Valmistun keväällä luokanopettajaksi.

Pöytäalho

Harri Myllyniemi
Harri Myllyniemi

Lisätietoja ehdokkaasta tulossa pian

Pauliina Naala
Pauliina Naala

Laboratoriohoitaja

Vieritestauskoordinaattori HUSLAB

Olen syntyperäinen järvenpääläinen, naimisissa yksityisyrittäjän kanssa, yksi aikuinen tytär ja yksi lapsenlapsi. Ammatiltani olen laboratoriohoitaja. Toista kautta mukana kunnallispolitiikassa, tällä hetkellä Keusoten luottamustehtävissä. Harrastan teatteria, käsitöitä ja lenkkeilyä lähimetsissä.

Laurila

https://www.pauliinanaala.fi

Reetta Nick
Reetta Nick

Sosionomi YAMK

Projektipäällikkö

Olen 36-vuotias kolmilapsisen perheen äiti Ristinummelta. Olen koulutukseltani sosionomi YAMK ja työkseni vedän ruoka-aputoiminnan valtakunnallista kehittämishanketta. Minulle tärkein juttu Järvenpäässä on sujuva ja turvallinen lapsiperheen arki.

Ristinummi

http://reettanick.wordpress.com/

Kristian Niskanen
Kristian Niskanen

AV-Alan Yrittäjätaustainen Tuotantotyöntekijä, työsuojeluvaltuutettu.

Laulaja-lauluntekijä

37 vuotias, kolmen lapsen perheenisä.
Perusluonteelta, rauhallinen, harkitseva ja tarkkaileva, muita huomioiva.
Rauhassa olen siis nyt harkinnut ja tarkkaillut, että olisi aika tehdä jotain konkreettisempaa, vielä kun voisi;
ilmaston, luonnon ja ihmisten yleisen hyvinvoinnin hyväksi.

Nummenkylä

https://kristianniskanen.fi/

Jani Nurminen
Jani Nurminen

Kokki, Koulutettu hieroja

Syntyjään Järvenpääläinen 38-vuotias, yhden yläkoululaisen pojan isä. Koulutukseltani olen kokki sekä koulutettu hieroja. Pidän lenkkeilystä, musiikista, kalastamisesta, lukemisesta sekä ruoan laitosta.

Peltola

Lauri Nurro
Lauri Nurro

Tuotantotalouden diplomi-insinööri

B-to-B -markkinointi ja rahoituksen hakeminen

Olen neljättä vuotta Järvenpäässä viihtyvä, syntyjäni vihtiläinen. Ekologinen energiantuotanto on sydämenasia, ja myös työni liittyy siihen. Olen tehnyt monta vuotta vapaaehtoistöitä maahanmuuttajien kotouttamiseksi. Kansainvälisyys on jokapäiväinen osa arkeani niin työssä kuin vapaa-ajalla.

Keskusta

https://laurinurro.com/

Tuula Piensoho
Tuula Piensoho

Kasvatustieteen tohtori, KT

Eläkkeellä

Olen naimisissa, kolmen aikuisen äiti ja kahden lapsen isoäiti, tarkastuslautakunnan jäsen, kasvatustieteen tohtori, aikuiskoulutuspäällikkö ja kouluttaja. Kuorolaulu, tutkimuksenteko, ikäystävällisyyden edistäminen, valokuvat ja kirjallisuus tuovat iloa ja intoa elämään. Kotona asustaa rescuekoira Rufi.

Kaakkola

https://www.facebook.com/piensohotraining

Mikko Päivinen
Mikko Päivinen

Lisätietoja ehdokkaasta tulossa pian

Risto Salovaara
Risto Salovaara

Valtiotieteiden maisteri

Eläkeläinen, oto-isännöitsijä

Olen 64-vuotias, VTM. Minulla on yksi lapsi. Eläkkeellä teen isännöitsijä-, ryhmien ohjaaja- ja vapaaehtoistöitä. Olen mukana monissa Järvenpään ja Uudenmaan-Hämeen luottamustehtävissä, esim. kolmessa tarkastuslautakunnassa. Näet minut usein kevyessä liikenteessä, luonnossa ja kulttuuririennoissa.

Loutti

Pasi Solonen
Pasi Solonen

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Ohjaaja,lähihoitaja/ Sosiaalinen kuntoutus

Olen syntyperäinen Järvenpääläinen. Harrastuksiani ovat kalastus, ulkoilu, retkeily, koiran kanssa lenkkeily, luonnossa liikkuminen ja sukututkimus. Muita kiinnostuksen kohteita ovat historia, tiede, psykologia, filosofia ja teosofia. Pidän vanhoista tavaroista, huonoista vitseistä ja hapankorpuista

Jamppa

https://www.pasisolonen.fi

Jenni Tapaila
Jenni Tapaila

Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja

Koulunkäynninohjaaja

Moi! Olen Jenni. Olen asunut Järvenpäässä 6-vuotiaasta lähtien. Olen harrastanut teatteria ja laulanut kuorossa yli puolet elämästäni. Kotona tykkään lukea, neuloa, virkata ja harjoitella soittamaan pianoa, kitaraa ja ukulelea. Rakastan musikaaleja ja euroviisuja.

Pajala

Tsegu Tesfai
Tsegu Tesfai

Opiskelija

Olen Tsegu Tesfai Eritreasta. Olen asunut suomessa melkein kolme vuotta ja nyt opiskelen rakennus-alalla. Harrastan liikuntaa.

Jamppa

Pekka Tukonen
Pekka Tukonen

Luokanopettaja, Kasvatustieteen Maisteri

Rehtori

Pitkään Järvenpäässä asunut ja työskennellyt luokanopettaja ja rehtori. Tällä hetkellä rehtorina Haarajoella. Pääteemoja: hyvinvoivat koulut, riittävä varhainen tuki, laadukkaat ulkoilu- ja liikuntapaikat. Ilmastoystävällinen kunta on kaikkien etu. Harrastuksina remontointi, liikunta ja kielten opiskelu.

Isokytö

Tanja Vauhkonen
Tanja Vauhkonen

FM

Valmistavan luokan opettaja

Harrastan kestävyysjuoksua ja lähden mielelläni mukaan tempauksiin tai keksin niitä itse – esimerkiksi kun täytin pyöreitä, lähdimme mieheni kanssa junalla Siperian Omskiin ja juoksimme siellä maratonin.

Pajala

Ossi Vähäsarja
Ossi Vähäsarja

Sosionomi AMK

Lastensuojelun sijaishuollon vastaava ohjaaja

Olen lastensuojelun ammattilainen, musavisajuontaja, kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen ja Eteva kuntayhtymän hallituksen jäsen suurella vihreällä sydämellä! Harrastan musiikkia, lenkkeilyä ja pyöräilyä. Aiemmin olen toiminut mm. Järvenpään sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajana.

Keskusta

Emmi Wallin
Emmi Wallin

Sosionomi AMK

Erityisnuorisotyöntekijä

Olen perheenäiti, ikuinen oppija ja yhdenvertaisuuden puolustaja.
Minulle tärkeitä teemoja ovat lapsiperheiden hyvinvointi, nuorten syrjäytymistekijöiden ehkäisy sekä turvalliset oppimis- ja elinympäristöt.
Olen kohtaamisista voimaa saava, vastapainona mökkeilystä nauttiva pohdiskelija.

Keskusta